Wolfram kierteli pahantuulisena linnan käytävillä etsien kihlattuaan. Se säälittävä raukka oli jälleen kerran teillä tietymättömillä, luultavasti piileskeli. Wolfram kiristeli hampaitaan ja raksautteli rystysiään. Kun hän löytäisi Yuurin, tälle ei hyvä heiluisi. Paitsi ehkä niin, että istuminen sattuisi seuraavana päivänä.

Linnassa oli melkein luonnottoman hiljaista, mistään ei kuulunut edes kamarineitojen juoruilua. Noh, sen helpommin Yuuri jäisi kiinni…

Wolfram painoi korvansa hetkeksi jokaiseen oveen, jonka matkallaan ohitti. Hän oli juuri aikeissa polkea jalkaa ja karjua turhautumisesta, kun onni vihdoin hymyili hänelle.

"Teidän majesteettinne!" kajahti parin huoneen päästä ihastunut huudahdus.

"Günter, ole hiljaa, minä – " Yuurin älähdys jäi kesken, kun Wolfram avasi oven ja nojasi rennosti ovenkarmia vasten. "Sinä mitä, Yuuri…?"

Yuuri sulki suunsa. Nyt hän oli pulassa.

"Günter, paljon kiitoksia", Wolframin silmät loistivat vaarallisesti, kun hän käänsi katseensa Yuuriin.

"E-en minä…" Yuuri yritti hätäisesti keksiä selitystä piileskelylleen. Wolfram kiehuisi nimittäin minä hetkenä hyvänsä yli. Wolfram otti askeleen sisälle huoneeseen ja Yuuri perääntyi.

"Günter, voisitko ystävällisesti häipyä?" Wolframin sanat tihkuivat ärtymystä ja Günter poistui huoneesta vastentahtoisesti ja mahdollisimman hitaasti. "Mitä vain teidän kunnianarvoisuutenne toivoo…"

"Ja sulje ovi perässäsi!"

Oven sulkeuduttua hitaasti huoneessa vallitsi vaarallinen hiljaisuus.

Wolframin kasvot punehtuivat ja Yuuri katseli ympärilleen siinä toivossa, että huoneessa olisi suihkulähde tai jokin vastaava, jonka kautta hän pääsisi omaan maailmaansa, pakoon raivostunutta Wolframia.

"Mikä sinun ongelmasi oikein on? Senkin surkea, säälittävä pelkuri…!" Wolfram räjähti. Yuuri kohotti kädet kasvojensa eteen kuin suojautuakseen toisen rähinältä. Hän ei ollut arvannut, että Wolfram ottaisi itseensä ihan näin pahasti.

Blondi vain jatkoi raivoamistaan ja Yuuri tuli ajatelleeksi, että ehkä hän tosiaan loukkasi toisen tunteita piileskelemällä.

"Sinä itse kosit!" Wolfram karjui ennen kuin pakottautui pitämään hengähdystauon. Yuuri huokasi. Olisi aivan turha selittää, että se oli ollut vahinko.

"Wolf, tule tänne", Yuuri sanoi vakavana. Wolfram asteli hänen eteensä niskojaan nakellen.

"No, mikä on sinun selityksesi, Yuuri?"

Yuuri kietoi käsivartensa vaikeasti Wolframin ympärille.

"Anteeksi."