Kaikki tässä ketjussa esiintyvät ficit/chapterit/osat ovat itsenäisiä jatko-osia toisilleen, eikä edellistä periaatteessa ole pakko lukea tajutakseen kutakin osaa. Joistain saa kuitenkin väistämättä enemmän irti ja niitä pääsee tulkitsemaan lähemmin, jos on lukenut kaikki edelliset.

Tästä pidän ehkä "sarjassa" tähän mennessä eniten.

Höyhenenkevyet kahleet

Oli synkkä ja myrskyinen yö… hetkinen. Onko mitään kliseisempää kuultu? Shigure ravistelee päätään ja kumoaa viskin kurkkuunsa. Uusi kirja ei tahdo millään edetä ja siksi hän onkin lähtenyt työhuoneestaan oikean elämän pariin. Savuinen kapakka on toisella puolella kaupunkia, mutta tällaisissa tilanteissa on etunsa olla Sooma.

Vain pieni puhelinsoitto, ja Sooman henkilökohtainen taksi tulee kuin koira, jota on vihelletty luo. Ajatus samaan aikaan huvittaa, ja silti synkistää Shiguren mielialaa. Hän nostaa sormensa merkiksi siitä, että haluaa uuden juoman.

Oho, jo seitsemäs sormi.

Shigure katsoo muistivihkoa sylissään. Hädin tuskin kymmenen sanaa. Ettei vain olisi uusi ennätys.

Viski. Punaiset hiukset. Oudon jäntevät sormet ollakseen naisen. Väkivaltainen sihteerikkö.

Eikös Kureno asunut näillä kulmilla? Shigure ei osaa sanoa tuleeko ajatus jäntevistä sormista, vai yksinkertaisesti harhauttaakseen häntä. Siinä se kuitenkin on, ja omaksi hämmästyksekseen Shigure pitää siitä. Kirjoittamisesta ei kuitenkaan näytä tulevan mitään, joten hän päättää, että on korkea aika käydä tervehtimässä vanhaa tuttavaa.

Kello on puoli yksi, mutta Shigure ei suo neiti ajalle ajatustakaan, kun nousee tuolistaan, kumoaa viimeisen drinkkinsä ja suuntaa ovelle.

Sateenvarjo vilkuttaisi surullisesti hänen peräänsä, jos sateenvarjot osaisivat vilkuttaa.

Kerrostalon rappukäytävän ovi on jäänyt auki ja Shigure kiittää onneaan ennen kuin suuntaa hiukan hapuilevan katseensa asukastauluun. Seuraavana on vuorossa kirousten litania, Soomia asuu talossa neljä. Shigure nostaa neljä sormea muistisäännöksi, mutta jotenkin merkillisesti sormet näyttävät lisääntyvän joka kerta kun hän vilkaisee niitä rappusia kavutessaan.

Ensimmäisen oven takana on äkäinen vanhus ja Shigure liukenee paikalta, ennen kuin saa kukkamaljakosta – tohveli ei vielä sattunut, mutta Shiguren intuitio kertoi, että jukkapalmu olisi lentänyt seuraavaksi.

Seuraavassa kerroksessa hänet yritetään vokotella lukioikäisten bileisiin, mutta jokin omituinen voima saa Shiguren kieltäytymään, vaikka huone on pullollaan koulutyttöjä.

Ehkä minä olen aikuistunut? Shigure ajattelee ja hekottaa itsekseen koko matkan kivutessaan kolmanteen kerrokseen pysähtyen välillä raapustamaan pari sanaa muistikirjaansa. Hän on juuri aikeissa koputtaa, kun tajuaa olleensa tavattoman typerä.

Entisenä kukkona – lintuna – Kureno haluaa tietenkin asua niin korkealla kuin mahdollista. Shigure antaa kätensä pudota takaisin kyljelle, mikä on tarkemmin katsottuna hyvä asia, kolmoskerroksen Soomien ovikranssi näkyy nimittäin olevan kerälle kierretty kuollut orava.

Neljänteen kerrokseen kiivetessään Shigure hidastaa askeliaan sitä mukaa kun sydän tihentää lyöntejään. Kärsiikö hänen kuntonsa tosiaan muutamien rappusten kiipeämisestä näin kovasti?

Jollakin merkillisellä humalaisen logiikalla muistivihkoon ilmestyvät sanat:

Harrasta enemmän seksiä porkkanoita.

Sitten Shigure on vihdoin perillä ja soittaa ovikelloa mahdollisimman pitkään ja ärsyttävästi. Hiuksista valuu vettä kasvoille ja Shigure pyyhkäisee mustia suortuvia ärsyyntyneenä pois silmiltään ennen kuin painaa sormensa pienelle punaiselle nappulalle, jota luulee ovikelloksi.

Pimeään käytävään syttyvät valot ja samaan aikaan aukeaa myös ovi hänen edessään.

Kureno näyttää väsyneeltä ja hämmentyneeltä, ja miehen punaruskea tukka on hiukan kasvanut, mutta muuten kukko on täsmälleen samannäköinen kuin Shigure muistaa muutaman vuoden takaa.

Hetken käytävässä vallitsee saumaton hiljaisuus. Kureno aukoo suutaan kuin kala vailla veden ja hapen yhdistelmää ja Shigure vain katsoo toista melkein unohtaneena, mikä hänen asiansa oli. Oliko hänellä asiaa?

"Terve, Kureno-kun. Mitä kuuluu, kuomaseni? Siitä on aikaa", Shigure avaa suunsa ensimmäisenä ja tuntee jostain käsittämättömästä syystä hienoista ylpeyttä käyttämiensä alkusointujen määrästä.

Kureno näyttää edelleen leikkivän kultakalaa.

"S-Shigure?" Kurenon ääni tulvii epäuskoa, kun mies vihdoin saa suunsa auki – ja sanoja aikaiseksi. Yhden sanan, jos tarkkoja ollaan.

Shigurea tilanne huvittaa suuresti.

"Kureno-kun, älä nyt ole epäkohtelias, etkö aio pyytää sisään?" Shigure virnistää ja vilkuilee asuntoon Kurenon olan yli. Sanat saavat Kurenon punastumaan hienoisesti, mutta jälleen pimenneessä käytävässä sitä tuskin huomaa.

Shiguren sanat ovat tökänneet jotakin, herättäneet syvälle haudatun muiston Kurenon mielessä.

Kureno astuu aavistuksen epäröiden sivuun ja päästää Shiguren sisään asuntoon. Hän tietää ajatuksen olevan huono, muttei jostain syystä edes harkitse oven sulkemista toisen nenän edestä. Onhan kaikesta kulunut jo vuosia.

"Arisa on työmatkalla", Kureno sanoo ihan vain jotain sanoakseen, kun Shigure riisuu takkiaan. Tilanne muistuttaa kaksintaistelua, jossa nappi on aukojaa vahvemmilla.

"Shigure-san, oletko sattumoisin humalassa?"

Shigure tuhahtaa ja alkoholin leyhähdys muuttaa Kurenon jo esittämän kysymyksen retoriseksi. Vastaus on tarpeeton, ja tuskin Shigure muutenkaan vastaisi rehellisesti.

'Otin vain yhden'. Ja katin kontit.

Shigure saa vihdoin kaikki napit auki ja ripustaa takkinsa henkarin sijasta ihan vain naulakkoon.

"'Shigure-san'. Mistä moinen muodollisuus? Tässähän ihan loukkaantuu", Shigure havaitsee oikeasti olevansa hiukan loukkaantunut ja se tulee hänelle itselleenkin yllätyksenä. Mihin on kadonnut "Shigure-niisan"?

Kureno ei kiinnitä mitään huomiota Shiguren sanomisiin, mittailee vain miestä katseellaan päästä varpaisiin.

"Haiset märältä koiralta, eikö sinulla ollut sateenvarjoa?" jossain kaiken sen sarkasmin alla Kurenon holhoava puoli miettii jo seuraavaa liikettä, Shigurelle kuivia vaatteita ja petiä sohvalle.

"Äh, tuommoiseen pikkutihkuun? Pihkurat sateenvarjosta."

Kureno yrittää olla hymyilemättä huvittavan ilmaisun kuullessaan ja kääntääkin katseensa ikkunasta ulos. Vettä tulee ämpärikaupalla, tulvimalla, kuin Esterin – Shiguren täytyy olla todella humalassa, jos hän ei tosiaan ole huomannut sitä. Toisaalta se ei hämmästytä Kurenoa tippaakaan.

"Mennään keittiöön", Kureno viittaa Shigurea seuraamaan ja istuttaa tämän keittiössä lämpöpöydän ääreen. Shigure hakeutuu mahdollisimman lähelle kotatsua, ilmeisesti kylmyys on vihdoin saavuttanut juopuneen mielen ja ruumiin.

Kureno miettii hetken istuako vastapäätä vai viereen, ja päättää lopulta kaiken järjen vastaisesti mennä Shiguren viereen. Hän heittää miehelle huovan, jonka tämä kietoo ympärilleen oletettavasti kiitollisena.

Shiguren silmät tuikkivat ja Kurenon pitäisi tietää, miten vaarallinen tuo katse on, mutta hän on liian keskittynyt keittämään teetä huomatakseen. Kurenon niskaa kihelmöi, mutta hän pakottautuu jatkamaan puuhiaan kuin ei mitään.

Teen vihdoin ollessa valmista, Kureno terästää omaa juomaansa reippaasti. Tilanne on liian yllättävä, hän ei ole voinut mitenkään henkisesti valmistautua näkemään Shigurea siinä, niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana muutaman vuoden totaalisen hiljaisuuden jälkeen.

Kureno on haudannut menneisyyden tapahtumat syvälle itseensä, sydämen lokeroon, jota ei kysyttäessä ole olemassakaan. Hän ei muistele niitä, ei edes halua muistaa, ja silti ne kaikki nyt kilpaa hyppivät pintaan tarkasteltaviksi, vaikka hän vannoo hukuttaneensa ne kaikki.

Ristiriidat sisintään raastaen Kureno työntää mukin Shiguren käsiin ja hörppää itse omastaan. Neste sytyttää lämmön Kurenon rintaan, vaikka kaikki on tuntunut kylmältä siitä lähtien, kun hän laski Shiguren ovesta sisään, elämäänsä jälleen kerran.

Shigure on hiljaa, siemailee teetään ajatusten alkaessa hiljalleen seljetä ja pyristellä juopuneesta sumusta esiin.

Vaikka oikea koiran henki on poistunut hänestä kauan sitten, on Shigurella edelleen joitakin ominaisuuksia jäljellä. Hänen hajuaistinsa on edelleen tarkempi kuin useimmilla, mutta arvokkainta on se, että hän pystyy haistamaan, vaistoamaan, myös voimakkaita tunteita.

Kureno näyttää rauhalliselta, mutta Shiguren silmät huomaavat sellaista, jota moni muu ei huomaisi. Kurenon kaulassa erottuu suoni, joka viestii siitä, että toinen on oikeasti jännittynyt kuin kireimmälle viritetty jousi. Ruskeissa silmissä on rauhallisen pinnan alla vauhko katse ja adrenaliinin tuoksu huokuu miehestä aaltoina.

Shigure laskee kätensä pehmeästi Kurenon ranteelle, kun tämä laittaa tyhjän kuppinsa pöydälle. Kureno kääntää katseensa häneen ja silmien näennäisen tyyni pinta rikkoutuu paljastaen Kurenon ajatuksia hallitsevan sekasorron.

Adrenaliinin herkullinen tuoksu nostattaa Shiguren päähän kiehtovia ajatuksia ja hänen kätensä liikkuu kuin itsestään, hakeutuu Kurenon ranteelta tämän kuumalle poskelle. Sormiensa viivähtäessä kaulalla Shigure tuntee Kurenon raivokkaan nopean pulssin. On suoranainen ihme, ettei veri jyskytä tietään suonista läpi.

Kurenon käsi tarraa melkein väkivaltaisesti Shiguren ranteeseen ja pysäyttää toisen liikkeen.

"Minä rakastan Arisaa", Kurenon ääni on heikko ja sanat saavat Shiguren virnistämään ilottomasti. Samat sanat, jotka jokainen sankari tai sankaritar sanoo kirjassa ennen kuin pettää rakkaimpansa.

"Minä tiedän", hän kuiskaa painaen poskensa Kurenon tulikuumaa poskea vasten. Shigure maistaa adrenaliinia kielellään Kurenon suupielestä ja huomaa juopuvansa, taas.

Kureno huoahtaa, vaikka yrittää kaikin voimin olla reagoimatta. Puree kieltään, kamppailee kaikkia niitä muistoja vastaan. Kureno tietää, että Shigurella on tässä pelissä kaikki valttikortit.

"Alistaako hän sinua niin kuin minä alistan?" Shiguren kuiskaukset ovat myrkkyä ja Kureno tuntee hampaat korvanlehdellään. Hänen silmänsä painuvat kiinni, Shiguren kuiskaukset jatkuvat, puremat siirtyvät kaulalle ja solisluille.

"Pudotatko sinä saippuan hänelle?" Shigure repii Kurenon kauluspaidan ylimmät napit auki. Kureno hengittää vaikeasti, yrittää hillitä sormiaan, jotka kouristelevat aikeinaan tarttua Shiguren hiuksiin, pakottaa toinen suutelemaan.

"Vastaa minulle!" Shigure melkein paiskaa Kurenon pöydälle, kumpikaan ei suo ajatustakaan teemukeille, jotka särkyvät lattialle. Kureno nielaisee vaikeasti, Shiguren hehkuvat silmät polttavat.

Kureno haluaa vain, että Shigure suutelee häntä, saa unohtamaan kaiken, antaa hänen olla hetken joku muu, tai edes muutaman vuoden nuorempi.

"Suutele minua", Kurenon huulilta karkaavat sanat, jotka ovat koko ajan väijyneet odottamassa tilaisuuttaan.

"Niin arvelinkin", Shigure hymähtää ennen kuin kahlitsee Kurenon huulet omillaan, tunkeutuu jälleen olemuksellaan siihen paikkaan, josta Kureno on yrittänyt hänen muistoaan karkottaa.

Kureno yrittää inhota itseään, mutta Shiguren kieli tuntuu liian hyvältä - liian oikealta - hänen suunsa sisäpinnoilla ja joka sopukassa. Kurenon sormet ovat ilman lupaa tarranneet Shiguren niskahiuksiin, kietoutuneet kosteisiin suortuviin.

Kureno ei tiedä, miksi jaksaa yhä hämmästellä sitä kaikkea, joka yhteen laitettuna on Shigure. Höyhenenkevyitä suudelmia, jotka seuraavassa hetkessä melkein runtelevat, jättävät aristavia kohtia iholle. Polttavia katseita, jotka muuttuvat silmänräpäystä nopeammin pimeiksi tunneleiksi vailla ulospääsyä.

Pehmeitä, mutta kuitenkin auttamattoman maskuliinisia sormia, jotka säälimättä repivät vaatteita hänen päältään vain ollakseen hetkeä myöhemmin hienovaraisen aistikkaina hänen kasvoillaan ja huulillaan.

Kureno tietää olevansa loukussa. Hän ei voi kuin antautua ja tietää syvällä sisimmässään, ettei edes halua mitään muuta.

Niinpä hän antaa Shiguren upottaa kolme sormea suuhunsa ja vastarinta – jos sitä koskaan olikaan – on hävinnyt kokonaan kuin unikuva.

Vaatteet ovat ympäri keittiötä ja Kureno tuntee kotatsun lämmön ja hienoisen hurinan allaan, Shiguren voimakkaan olemuksen yllään, eikä vaihtaisi tätä hetkeä mihinkään maailmassa.

Shigure työntyy häneen pikaisen ja huolimattoman valmistelun jälkeen, mutta Kureno nauttii jopa siitä polttavasta kivunvihlaisusta, sillä se on jälleen yksi todiste siitä, että kaikki on todellista.

Tylpät kynnet pureutuvat Shiguren lapaluiden tienoille kuin kuolevainen yrittäisi riistää rakastamaltaan enkeliltä siivet selästä.

Shiguren liikkeet tosin ovat kaikkea muuta kuin enkelin. Kuumat henkäykset höyrystyvät näkymättöminä keittiön ilmaan hipaistuaan ensin Kurenon kaulaa tai kasvoja.

Shiguren silmät ovat kiinni, mutta Kureno ei halua sulkea omiaan, ei halua tai saata. Shiguren käsi kuitenkin livahtaa heidän väliinsä, tarttuu Kurenoon niin varmana ja hallitsevana, että silmien auki pitämisestä tulee mahdotonta.

Kureno luovuttaa, antaa tuntemusten puhua aisteista johtavimpana. Lopulta mielihyvä selättää myös aivojen epätoivoisen tarpeen pysyä hereillä ja Kurenon tajunta vaipuu autuaaseen pimeyteen.

Sormet pysyvät epätoivoisessa koukussa vielä tajunnan sammumisen jälkeenkin, kun Shigure hellästi irrottaa niiden otteen.

Seuraavana aamuna ainoat näkyvät merkit Shiguren käynnistä ovat halkeama kotatsun pinnassa ja Shiguren muistivihosta repäisty pala, jossa on kolme sanaa:

Suku korvaa pöydän.

Kureno nauraa, kunnes kurkkuun sattuu ja sen tukkii valtava lohkare. Vasta sitten on kivuliaiden kyynelten vuoro nousta paikasta, jonne Kureno luuli jo vuosia sitten pysyvästi kahlinneensa ne.