Fullmetal alchemist / Harry potter fanfic , no pairings and only in Finnish!
Elämän Ajaton Alkemia (Everlasting Alchemy of Life)
Author: Xanta
Rating: PG-13
Disclaimer: I do not own Harry Potter or Fullmetal alchemist, only the plot of this FanFic.
A/N: Minulla on ollut inspiraatio kateissa Teräsalkemisti ja viisasten kivi – tarinaani jo jonkin aikaa ja kirjoittaminen ei ole oikein luonnistunut. Minulle iski yksi päivä tämä loistava idea ja päätin kirjoittaa sitä, vaikka minulla onkin toinen fic kesken. En ole sellaista tyyppiä joka voi tehdä montaa asiaa samaan aikaan, joten älkää yllättykö jos Teräsalkemisti ja viisasten kivi –ficciin ei tule jatkoa. Muistuttakaa minua jatkamaan sitä, olkaa niin kilttejä.
Tämä fic alkaa FMA elokuvan jälkeen ja perustuu kaikkiin kirjoihin kuudenteen asti, joten varokaa spoilereita!
Kirjoitan eniten Edin näkökulmasta, mutta kolmannessa persoonassa.
Elämän Ajaton Alkemia
Prologi
Me vihdoinkin löysimme sen, kahden vuoden etsinnän jälkeen. Uranium-pommin meidän maailmastamme, Ametriksesta, jonne meillä ei ollut enää paluuta.
"Se on valmis. Al! Aloitetaan", Edward Elric, 20v, sanoi vakavalla äänellä ja tuijotti suurta kojetta edessään. Alphonse Elric seisoi hänen vierellään ja nyökkäsi, käynnistäen moottorin. He tuhoaisivat pommin, niin kuin he olivat tuhonneet Portin. Tai he luulivat tuhonneensa.
"Veli! Kaikki ei ole oikein!" Al huusi pelon väreillessä hänen äänessään, eikä Edin tarvinnut kysyä mikä oli vialla. Heitä ympäröi tuttu tummanvioletti valo, jonka Edward tunnisti kymmenen vuoden takaa. Aivan kuin menneisyys toistaisi itseään.
Kirkas, keltainen valo ympäröi heidät ja imaisi sisäänsä, Edin ymmärtäessä miksi. Pommi oli tullut Portin toiselta puolelta, joten se veti pommia puoleensa ja kaiken sitä ympäröivän mukanaan, mikä tarkoitti sitä että Portti oli yhä olemassa, eikä pommi tuhoutunut. Kaikki heidän kova työnsä oli valunut hukkaan, eikä ankeus loppunut siihen.
Tumma ja valtava portti ilmestyi heidän eteensä. Se oli jo yhdeksäs kerta Edwardille, eikä jälleennäkeminen ollut onnellinen. Alphonse makasi hänen vasemmalla puolellaan ja näytti valmiilta kuolemaan minä hetkenä hyvänsä. Edin silmät rävähtivät. Hän ei antaisi veljensä kuolla tai kadota, hän oli jo pelastanut veljensä kuolemalta kahdesti; kolmas ei olisi enää mitään.
"Kuuletko sinä minua, typerä portti? Annan vaikka henkeni veljeni puolesta, mutta anna hänen elää!" Ed huuti kurkku suorana, tietämättä mikä olisi vastassa. Mutta hän ei pelännyt, hän uhraisi auliisti itsensä veljensä puolesta.
"Veli… älä…" Alphonse sanoi voimattomasti, mutta liian myöhään. Portti oli kuullut Edwardin sanat ja päättänyt hyväksyä ne.
"Hyvä on. Veljesi jääköön henkiin ja palatkoon Ametrikseen, mutta minusta tuntuu että sinun henkesi ei riitä. Vien sinun vapautesi", Portti puhui ja Al alkoi hiljalleen hävitä vaaleaan valoon. Viimeisenä hävisivät kasvot ja Edin sydän löi tyhjää hänen nähdessään veljensä itkevän.
"Näkemiin, veli", Al sanoi ennen kuin katosi kokonaan ja tuli Portin ahmaisemaksi. Edin olisi tehnyt mieli nauraa, jos hän ei olisi pidätellyt kyyneleitä putoamasta poskilleen. 'Näkemiin? Me emme näe enää koskaan, Al', Ed ajatteli ja hymyili haikeasti silmät vetisinä kun hän itsekin hävisi, mutta ei valoon, vaan ikuiseen pimeyteen. Viimeiset sanat jotka hän kuuli ennen täydellistä pimeyttä kuuluivat Portille.
"Olisit kiitollinen. Veljesi on elossa ja Ametriksessa, annoin sinulle jopa alkemian lahjasi takaisin." Ja niin hänet oli lennätetty 1000-luvun Iso-Britanniaan.
Se on lyhyt, tiedän. Mutta ensimmäinen chapter "Uusi alku" tulee olemaan paaljon pidempi. Toivottavasti tulette nauttimaan tästä fanficistä yhtä paljon kuin minä nautin sen kirjoittamisesta. Saisinko kommentteja tästä:3